Tekstin alkuun
Etusivu - Kokoomus ehdokkaat
Elämäniloa

Runoilija Timo Harju,
kulttuurikaupunki Turun runomuotokuva Lindholmin Lassesta 

Kuljen komeroiden läpi
ja poistan niistä kattoja:
Seisokaa nyt suorassa herranjestas.

Siilitukkani värähtelee maailman tuulissa
olen duunari ja seurapiirisielu,
rullaan kevyesti tammilehdon tuoksussa.

Mä elän kokonaisuudelle
lokin lennolle jota pikkupoikana katselin
ja katselen yhä, sormet rennosti ranteilla.
Puvuntakin liepeet lehahtavat paljastaen
rinnan ja mahan tuulelle,
ja aallot, aallot,
kuinka ne sekoittuvat taivaaseen.

Lasse Lindholmille
Ruissalossa 7.9.2009
Timo Harju

 

TÄMÄ TARINA ANTAA HYVÄN MIELEN:

Rekka, joka kuljetti New Yorkin eläintarhaan 400 pingviiniä, hajosi keskellä Long Islandia. Oli kova ruuhka ja hinausta saattoi joutua odottamaan pitkään. Kuljettaja huomasi lähellä kollegansa, jonka auton lava näytti tyhjältä. Siitä kysymään "auttaisitko, olen luvannut että vien nämä pingviinit eläintarhaan ja nyt autoni on rikki ja voi kestää kauan ennen kuin ehtisin, pingviineille voi tulla ikävä." Toiselle rekkakuskille sopi mainiosti auttaa ja niinpä 400 pingviiniä vaaputti menemään toiseen rekkaan ja siitä sitten eteenpäin. 

Seuraavana päivänä alkuperäinen kuski ajeli keskuspuiston viertä ja yhtäkkiä huomasi eilisen rekkakuskin kävelevän puistossa ja hämmästyksekseen tajusi, että noin 400 pingviiniä vaaputtaa kuskin perässä. Siitä äkkiä auto parkkiin ja juosten perään, kysymään "minkä ihmeen takia olet täällä näiden pingviinien kanssa, sinunhan piti viedä ne eilen eläintarhaan?"

Johon kuski: "No niinhän mä teinkin, meillä vaan oli eläintarhassa niin mukavaa, että päätettiin tänään mennä porukalla elokuviin."

 

 

Jos mieli ei erellisest kohentunu, nii lue viäl loppupään turkulaisturinoi,
ittelles kun nauraa, niin makiaste nauraa:

 

TYÖPAIKKAHAASTATTELU

Turkulainen ja tamperelainen olivat työpaikkahaastattelussa, johon kuuluivat muun muassa psykologiset testit. Testaaja antoi kummallekin hakijalle arkin paperia ja kynän ja käski: "Kirjoittakaa paperiin niin monta e-kirjaimeen päättyvää eläimen nimeä kuin tiedätte." Turkulainen alkoi heti kirjoittaa kynä sauhuten. Tamperelainen sen sijaan mietti ja mietti, mutta hänen paperinsa Pysyi tyhjänä. Lopulta hän sai puserrettua paperille kaksi eläimen nimeä: hylje ja Käärme. 

Testin päätyttyä tamperelaisen oli kuitenkin pakko tunnustaa mielessään tappionsa, sillä turkulainen oli koko testin ajan kirjoittanut lakkaamatta. Lopulta tamperelainen ei voinut olla kysymättä kilpakumppaniltaan: "Kuinka sää tiesit noin paljon niitä nimiä? Nääs emmää keksiny ku hylje ja käärme." "No onhan niit vaik kui", turkulainen vastasi. "Hyttyne, kärpäne, hiirulaine, perhone, hevone, matone... 

 

AJANKOHTAINEN "KAKOLAN KIERROS"

Kaks miäst ja yks Turkulaine tuamitti 20 vuareks vankila ja rankastus määrätti istuttavaks eristysselli. Miähil ja Turkulaisel sallitti jokasel yks toivomus. Ensmäne miäs toivo sellisäs metritolkul kirjallisuut, hyvä lukemist. Toine miäs halus selli mukka vaimos. Turkulaine toivos kakssataa kartonkkii tupakkii. Kulus kakskymment vuat ja sellie ovet avatti. 

Ensmäne miäs tul ulos ja sanos: - Olen nyt niin lukenut, että voin aloittaa juristina välittömästi. Toine miäs tul ulos ja sanos: - Ihana vaimoni on lohduttanut minua kaikki nämä vuodet. Minulla on nyt viisi lasta.
Sit Turkulaine tul ulos sellistäs tupakki suupiäles, taputteli taskujans ja sanos: 
- Onk kellään tikuij?

 

MUIT TURKKULAISSI JAARITUKSI

Turkulaises ravintolas oli joku ihmetelly kun kokki oli kontallas mikroaaltouunin eres ja teki hassui naamalliikkei. Selitys oli et hää teki kakaril nauravi nakei.

Turus ol yhrel äijäl jääny avaimet auton sisäl ja se joutus akkuna rikkoma et sai muijans ulos.  

Lääkäri ol kysyny Mäkiselt et kärsiks sää jalkasiänest. No emmää juur nautikka, sanos Mäkine.

 Jos Jarmo on Myllys, niin kuka on maalis?

Kaksi turkulaista ajoi kuorma-autolla Tampereella. Vastaan tuli kyltti, jossa ilmoitettiin seuraavan sillan korkeudeksi 3,10 metriä. Kas ja meiä korkeus o kol ja pual metrii. Toinen turkulainen katseli valppaasti ympärilleen. Ann menn vaa. Ei näy poliisia!

Mitä yhteistä on turkulaisel ja Saimaan norpal? Kumpikin sanoo: "Onk, onk"!

 

© 2008 Kokoomus ehdokkaat - Tekninen toteutus Optinet kotisivut